Onko planeetallamme ollut painovoimassa poikkeavaisuuksia, kun on leijunut auto parkkiruutuun nuin päin....


Pohjois Norjasta erään vuonon rannalta löyty tommonen, merkkiä, mallia ja valmistusvuotta voi vain arvailla.

On tilanteita jolloin haukkoo henkeään ja ymmärtää kuinka kaunis maailma voisikaan olla lintuperspektiivistä nähtynä.
Tällainen siivetön maan vanki ei voi kuin uneksia lentämisestä.
Kuvassa Kirkkoniemi Pohjois-Norjassa Jäämeren rannalla kesällä 2005.

Rajojen kokeilemisesta, tai niiden ylittämisestä ei nyt yhtäkkiä hoksannut ottaneensa kuvia, mutta sitten kun tämä sattui kohdalle, niin asia oli päivänselvä, tuossa on rajaa. Kaunis talvipäivä Hailuodon jäätielle ajellessa viime talvena.
Tunnustan tehneeni moisen tihutyön kesällä 2000, vielä näkyi viime syksynä tekemäni jäljet luonnossa ja yhdessä olemme mekin edelleen. Tekopaikka on Laitakari Oulun edustalla.

"Raivaajaveteraaneille, jotka vuosina 1944-1950 raivasivat meremme miinoista vapaiksi purjehtia"
Tuollainen pala historiaa putkahti esille pari viikkoa sitten Kalajoen Keskuskarilla.

Valokuvatorstain teema tällä viikolla on siis voima. Voimaa on monenlaista, on sitä rinnassa tuntuvaa ja sitten kouriintuntuvaa, mitä mitenkin sitten kameralla voi saada vangittua, se onkin oma juttunsa.
Tässä kuvattuna puhdasta voimaa Oulunsalon Riutunkarista viime talvelta.
Eka kerta on aina jännä, olipa sitten kyse mistä tahansa. Blogeja ei minulla ole koskaan ollut ja nyt Valokuvatorstain innoittamana sellaista väsään, että saan kuvani ihmisten nähtäville ja onhan nuita räpsyjä tullut otettua ja lisää tulee, joten voihan niitä sitten täällä julkaista ihmisten iloksi, kotisivut on mitä on ja päivittäminen ainakin mulle työlästä, joten jospa tätä tulisi päivitettyä ahkerammin.
Tässä kuitenkin korteni kekoon ekaan kuvakisaan, jossa kuvan pitää olla "humoristinen".
Kuvan otin vuosi sitten joulukuussa, vene jäätynyt Oulujokisuulla kiinni mereen, pilkkimiehet innoissaan jääntulosta.
"Onni yksillä, kesä kaikilla...."